tiistai 26. maaliskuuta 2013

Toiminnanjohtajan iloisia kevättunnelmia setlementistä!






Meillä edetään jännittäviä hetkiä Kumppanuustalo –hankkeen vaiheessa.  Yhdistyksiltä odotetaan sitovia päätöksiä, mutta kustannukset tahtovat karata monelle yhdistykselle liian korkeiksi. On mahdollista, että jos kaupunki ei tule vastaan vuokrakustannuksissa, koko hanke on vaarassa kaatua. Tosin näin kolmannen sektorin näkökulmasta on niin helppo nähdä se lisä-arvo, jonka Kumppanuustalo voisi moninkertaisesti tuoda tälle alueelle, kaupungille ja imagolle. Mielestäni tämä ainutkertainen tilaisuus ei saisi kaatua, kun olemme jo niin lähellä.

Hämeen ELY- keskus kilpailutti vuodenvaihteessa työvalmennuspalvelut, uudistuneen lain työvoima- ja yrityspalveluista myötä. Saimme tarjouksemme läpi työhön–, työhaku- ja uravalmennuksiin ja painopiste on maahanmuuttajatyössä. Tässä työssä meillä aloittaa kokoaikainen ja osa-aikainen työvalmentaja syksyllä.

Operatiivisen toiminnan näkökulmasta meillä on tällä hetkellä mainio meininki. Työntekijät ovat ammattitaitoisia, osaamistaan jakavia ja ennen kaikkea joustavia, innostavia sekä verkottuvia. Ei ole itsestään selvä asia, että työyhteisön ilmapiiri on hieno ja kannustava. Sen eteen on jokaisen tehtävä töitä joka päivä, sillä olemme jokainen omalla käyttäytymisellämme vastuussa siitä.  Uskon vakaasti siihen, että tällaisessa ilmapiirissä toiminnan kehittäminen eteenpäin luonnistuu parhaiten ja ideat pursuilevat. Meillä on yhdessä toimimisen taito ja tahto. Toiminnan laajentuessa väki lisääntyy ja meitä on syksyllä jo kuutisentoista henkilöä. Tilan ahtaus tuntuu jo nyt ja toiveena olisikin pian päästä toimivimpiin tiloihin.

Kevät on valon ja kasvun aikaa, luonto herää viherpeukalot sen mukana! Itse olen innokas kotiviherpeukalo ja keittiön pöytä onkin jo täynnä purnukoita ja kylvölaatikoita. Myös liikkuminen luonnossa voimaannuttaa, metsä- ja erävaelluksista voi ammentaa paljon uutta puhtia, jos kevätväsymys uhkaa. Kannustankin kaikkia kiireisiä pysähtymään kasvun ihmeen äärelle ihastelemaan ja kuinka luonnon ja kasvun tarkkailu voi lisätä pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä ihan työelämäänkin.

Mukavaa kevättä ja iloista pääsiäisenaikaa!  



Maija        

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Introducing Elizabeth Ogeuna-Peltola



My name is Elizabeth Ogeuna-Peltola. I came to Finland in October 2012 from Uganda, which is part of the East African community that consists of Kenya, Ruanda, Burundi, Congo, Tanzania and Sudan.

Uganda consists of 31 million people. I come from the Iteso tribe. I have studied Social work and have the honour of working with different organisations like Save the children international and  Naguru remand home which is a juvenile  prison. 

What i’m doing in Finland then? I got married to loving and caring finnish man who i met online. Yes, internet dating.  I have fallen in love with Finland and it’s people who have been nothing but welcoming and nice to me. Right now I am learning finnish and at the same time doing my practice in Setlementti which was introduced to me by Anna from employment office. Setlementti is very warm place where immigrants have the pleasure of interacting. The workers are always ready to help, if one needs help, always ready to listen to anyone who wants to talk and they are very warm, social openminded people. I hope to learn my finnish and go to school to finish my studies.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Työntekijän esittely: Riina



Moikka! Olen Riina ja olen työskennellyt Hämeenlinnan setlementissä viime vuoden syyskuusta lähtien Taitoteekki2 – hankkeessa ohjaajana. Olen koulutukseltani sosionomi (AMK). 


Olen muuttanut opiskelupaikan perässä Hämeenlinnaan viitisen vuotta sitten kotikaupungistani Lahdesta. Tällä hetkellä päiväni kuluvat pitkälle työn ja harrastusteni parissa. Harrastuksiini kuuluu muun muassa koirani kanssa ulkoileminen sekä kirjojen lukeminen. 

Pidän kovasti matkustelemisesta ja muihin kulttuureihin tutustumisesta. Koenkin olevani hyvin onnekas, kun saan työskennellä setlementissä, jossa kohtaa päivittäin ihmisiä erilaisilla tarinoilla ja kulttuuritaustoilla. 

Aurinkoista kevään odotusta kaikille blogimme lukijoille!


-Riina

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Elämää Eteläisissä



Elämää Eteläisissä –tapahtuma kokosi sekä kylän väkeä että vierailijoita mukaan koko kylän yhteiseen laskiaistapahtumaan. Päivä aloitettiin ruokailulla päiväkodin tiloissa, josta siirryttiin koulun puolelle. Koululla oli yhteisen päivänavauksen jälkeen mahdollisuus tutustua opetukseen eri luokissa. Eniten kiinnostusta herätti älytaulu, joka tuo uusia työskentelytapoja oppimiseen. 

Iltapäivällä työväentalolla ja pulkkamäessä riitti kivasti vilskettä. Työväentalolla oli tarjolla tietoa eri yhdistysten ja seurakunnan toiminnasta sekä vanhempain yhdistyksen järjestämät suositut arpajaiset. Reumayhdistyksen taukojumppaan osallistuivat kirjaimellisesti kaikki vauvasta vaariin. Yhdessä mietittiin myös hetki sitä, mistä onnellisuus oikein syntyy. Sää suosi laskiaistapahtumaa ja illan hämärtyessä Eteläisten koulun kentällä soi musiikki rusettiluistelun pyörteissä pyörähteleville. Ilta päättyi työväentalolla järjestettävään alakoululaisten discoon. 

Kuva: Markus Heikinpalo

Kuva: Markus Heikinpalo

Elämää Eteläisissä –tapahtuma oli loistava käynnistys ja hieno yhdessä rakennettu tapahtuma. Kaikki mukana olleet tahot olivat sitä mieltä, että vastaava tapahtuma järjestetään myös ensi vuonna. Samalla on hyvä miettiä myös laajemmin käytännön mahdollisuuksia linkittää järjestötoimintaa osaksi kylän toimintaa.


Kuva: Katja Maetoloa

Kuva: Katja Maetoloa

Kuva: Katja Maetoloa

Kuva: Katja Maetoloa

Kuva: Katja Maetoloa

Lämpimät kiitokset Yhdessä Lähemmäksi –hankkeen puolesta kaikille järjestäville tahoille: Eteläisten ala-aste, Eteläisten päiväkoti, Eteläisten koulun vanhempain yhdistys, Hauhon seurakunta, Eteläisten kyläyhdistys, Hämeenlinnan Reumayhdistys, Kanta-Hämeen Osteoporoosiyhdistys, Kanta-Hämeen Erilaiset Oppijat, Omaiset mielenterveystyön tukena Kanta-Häme ja Kanta-Hämeen Muistiyhdistys.



Aurinkoisista talvipäivistä nauttien,

Katja ja Hanna

Yhdessä Lähemmäksi–hanke