perjantai 5. heinäkuuta 2013

Turussa retkellä 3.7.2013


Heinäkuun aluksi Hämeenlinnan setlementti järjesti retken Turkuun. 



Alkuun suunnattiin Turun keskustaan, jossa oli muutama tunti aikaa kierrellä, katsella ja tehdä ostoksia.



 Torin mansikat olivat suosittu ostos. 




Keskustasta siirryttiin Turun linnalle, jossa oli mahdollisuus käydä tutustumassa linnaan sisälle tai viettää aikaa piknikillä ja pelaillen linnan puistossa.








Kotimatkalla linja-auton säilytystila oli täynnä ostoksia.





Setlementin blogi jää kesätauolle. Blogitekstejä seuraavan kerran elokuun alussa.

Aurinkoista kesää kaikille!

T. Hml setlementin toimiston väki

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Maaliskuisen kirjoituskilpailun satoa

Erilaiset ihmiset

Kerron seuraavassa tekstissä minulle tärkeästä asiasta. Asiani koskee rasismia ja suvaitsevaisuutta. Jotkut ihmiset ajattelevat että siitä ei ole mitään haittaa jos erinäköisiä tai muuten erilaisia ihmisiä kohtelee huonosti tai alempi arvoisesti mutta omasta mielestäni se ei ole ihan oikein. Tämä teksti on vain oma mielipiteeni ja kaikki saavat olla siitä mitä mieltä haluavat. En siis tekstissäni halua haukkua ketään kerron vain avoimesti omat mielipiteeni liittyen rasismiin ja suvaitsevaisuuteen. 

Jokainen ihminen on erilainen ja niin on hyvä. Yleensä ihmiset luetellaan kahteen eri rotu yksikköön eli mustaihoiset ja vaaleat. Käytin itse esimerkkinä sanaa mustaihoiset siinä oli ensimmäinen esimerkki rasismista. Kun ihmiset jaetaan kahteen eri yksikköön niin tapahtuu helposti niin että toinen puoli on yhtäkkiä alempiarvoinen.  Niin on valitettavasti käynyt. Rasismia on todella monenlaista, kerron nyt muutamia esimerkkejä.  Aluksi erinäköisiä ihmisiä saatetaan kohdella huonosti. Toiseksi joissain maissa tytöt eivät saa käydä koulua. Ja kolmantena joissain maissa naiset ovat alempiarvoisia kuin miehet ja nämä kaikki asiat raivostuttavat minua, koska olen itsekin tyttö. Ja minusta ei ole oikein että tytöt olisivat alempiarvoisia kun pojat.

Omasta mielestäni kaikkien ihmisten kuuluisi olla tasa-arvoisia. Sillä minusta tasa-arvoisuus korostaa ihmisiä ja maailmaa. Ihmisten pitäisi mielestäni oppia suvaitsemaan kaikenlaiset ihmiset. Ja siksi rasismin vastainen viikko on hyvä tapa aloittaa opettelu. 

Rasismin vastaisella viikolla on tarkoitus oppia suvaitsemaan toiset ihmiset ja ajattelemaan asioita toisten näkökulmasta. Omasta mielestäni jokainen voi parantaa rasismiin ja suvaitsevaisuuteen liittyen. En itse voisi koskaan kuvitella että minut kuvitellaan alempiarvoiseksi ja minua aletaan kohdella huonommin.  Toivon että vielä joskus muutkin ihmiset tajuavat että rasismi on väärin ja että kaikki kuuluvat maailmaan.

Koska olen itse tyttö se nostaa minulle enemmän esille sen että jossain maissa tytöt ovat huomattavasti alempiarvoisia tai lapset ylipäätään. Ja mielestäni se on väärin. Rasismi loukkaa monia ihmisiä ja rasismi on epäsopivaa ja voi vaikuttaa toisten ihmisten elämään.

Sana mustaihoinen on jo loukkaava kyseistä henkilöä kohtaan. Mutta vielä loukkaavampi sana on neekeri se sana ylittää jo rajan. En ole ihan varma mitä se sana tarkoittaa mutta se ei ole mielestäni oikeudenmukaista sanoa ketään sillä sanalla. Jos sillä sanalla toista ihmistä puhuttelee, kyseinen ihminen voi loukkaantua vakavasti. Se on jo vakavaa rasismia.  Monet ihmiset eivät tajua kunnolla mitä rasismi on ja mitä pahaa siinä on jos toisia kohtelee alempiarvoisesti. Mutta siinä piilee oikea vaara.

Kukaan ihminen ei ole samanlainen kuin toinen, myös kaksoset ovat ihan erilaisia jos kunnolla katsoo. Jos kaikki olisivat samanlaisia, niin maailma olisi aivan erilainen. Jokaisella ihmisellä on hyviä ja huonoja piirteitä. Se korostaa upeasti kaikkia ihmisiä.
JA SIKSI RASISMI ON VÄÄRIN JA KAIKKI PITÄISI SUVAITA.

(Peppi, 10v.)



International Love

Makasin mahallani sänkyni päällä ja tein äidinkielen läksyjä. Ysiluokan äidinkieli oli helppoa. Muistelin tätä päivää. Paras ystäväni Laura oli matkustanut tänään Ruotsiin vaihtariksi. Hän oli käskenyt minua vierailemaan hänen luokseen muuttavan ruotsalaisen pojan luona. Suljin äidinkielen kirjat ja menin nukkumaan. Huomenna olisi taas koulua.

Ensimmäinen tunti oli liikuntaa. Minun koulullani, lyseolla, on kolme liikuntasalia, ja tällä kertaa meillä oli sulkapalloa isoimmassa salissa. Sulkapallo on kiva laji, toisin kuin lentopallo, jota oli edellisellä kerralla. Opettaja tiedotti meille, että seuraavalla tunnilla olisi keilausta läheisellä keilahallilla ja se maksaisi kolme euroa. Liikuntatunnin jälkeen oli ruokailu. Ruokana oli kanakeittoa, sämpylää ja mansikkakiisseliä. Nami nami.

Kävelin ympäri naamiaisasukauppaa. En ollut vielä hankkinut naamiaisasua huomisiin vaihtareiden kunniaksi koululla järjestettäviin naamiaisiin. Olin kahden vaiheilla: ostaisinko keijukais- vai enkeliasun. Päädyin valitsemaan enkelin asun. Asu oli todella kaunis. Siihen kuului mekko, jossa oli polviin ulottuva hulmuava, pitsireunainen helma. Siihen kuului myös pienet, valkoiset enkelin siivet ja kasvot peittävä naamio. Naamiossa oli valkoisella kimalteella tehtyjä yksityiskohtia ja sulkia. Ja tietysti asuun kuului myös sädekehä. Kävin ostamassa viereisestä kenkäliikkeestä valkoiset kimallekorkokengät, jotka sopivat täydellisesti asuuni.

Tiistaina koulun jälkeen kiiruhdin kotiin laittamaan itseäni valmiiksi. Naamiaiset alkaisivat viideltä, ja minulla oli kaksi tuntia aikaa käydä suihkussa, meikata ja laittaa asu valmiiksi. Tehtyäni kaiken tuon ja lopetettuani pitkien vaaleiden hiusteni kihartamisen olin valmis lähtemään naamiaisiin.

Sain äidin suostuteltua viemään minut, joten minun ei tarvinnut ottaa pyörää alle ja pyöräillä naamiaisiin. Saavuimme pian koululle, ja minä nousin autosta, kävelin lisärakennukselle, kävelin käytävää pitkin perälle asti liikuntasalin luo ja astuin sisään parhaimpiin naamiaisiin, missä olen koskaan ollut.

Huokaisin. Nämä eivät olleet parhaat naamiaiset. Tuloni jälkeen katselin hieman ympärilleni, myöhemmin sitten menin vain istumaan penkille yksin. Laura ja kaikki muut kaverini olivat Ruotsissa. Kaikki muut oppilaat olivat tanssimassa. Muilla oli kyllä mahtavia asuja! Joku oli pukeutunut Usko Eevertti Luttiseksi ja joku toinen taas Lady Gagaksi.

Näissä naamiaisissa oli yksi mielenkiintoinen tyyppi: poika, jota en tuntenut ja jolla oli naamio. Hän oli pukeutunut piruksi. Hän oli tuijottanut minua saapumisestani asti. Aina kun katseemme kohtasivat, hän tuijotti minua hetken silmiin ja sitten käänsi päänsä poispäin. Minusta oli hauskaa, että hän oli piru, kun minä taas olin enkeli.

Hän seisoi yksin pöydän luona, ja hänellä oli mehumuki kädessään. Hän siemaisi siitä, laittoi sen pöydälle ja käveli luokseni. Hän istuutui viereeni penkille ja sanoi: "Moi." Samalla hän hymyili. Nyt näin lähempää hänen silmänsä, ja ne olivat yhtä tummansiniset kuin illan tullen himmenevä meri. "Moi", sanoin ujosti. "Mitä kuuluu?" hän kysyi vieläkin hymyillen. "Ihan hyvää. Pikkuisen on tylsää", vastasin, "entäs sinä?" "Tosi hyvää nyt kun uskalsin tulla juttelemaan sulle", hän vastasi ja hymyili leveästi. Minullakin nousi hymy korviin. Tähän tyyppiin halusin tutustua paremmin. "Ootko tässä koulussa?" kysyin. "Joo, ainakin tän viikon", hän totesi. "Ai sä oot vaihtari Ruotsista?" sanoin yllättyneenä. Hän nyökkäsi. "Joo, Tukholmasta." Ihmettelin yhtä asiaa: "Miten sä puhut noin hyvin suomea, jos oot kerran ruotsalainen?" "Mun äiti on suomalainen, ja se on opettanut mulle suomea", hän vastasi. Aa, se selittikin paljon. "Nooh, harrastatko sä jotain?" kysyin. "Joo, uintia. Entäs sä?" "Mä maalaan", sanoin hymyssä suin.

Puhuin pirun kanssa kauan kaikesta, mitä mieleen vain tuli. Yleensä en ole näin avoin keillekään ventovieraille, mutta hänelle vain oli helppo puhua kaikesta. Kerroin hänelle jopa isästäni. Isästäni, joka kuoli meidän edellisessä kodissa tulipalossa. Joka tapauksessa, meillä synkkasi pirun kanssa tosi hyvin. Hän sai minut jopa tanssilattialle. Hän otti minua kädestä kiinni lämpimillä käsillään ja veti minut tanssilattialle, kun alettiin soittaa Pitbullin kappaletta International Love. Tanssimme kauan, mutta sitten, kun ilta oli loppumaisillaan ja alettiin soittaa hitaampaa musiikkia, tanssimme hitaita. Sillä hetkellä tunsin olevani maailman onnellisin tyttö. Mutta valitettavan nopeasti ilta kohtasi loppunsa, ja kaikkien oli lähdettävä kotiin.

Menin pirun kanssa pihalle käsi kädessä. Hän oli todella pitkä. En ollut huomannut sitä kunnolla ennen kuin vasta nyt, kun vain me kaksi seisoimme koleassa ilmassa tyhjällä koulun pihalla yhdessä. Lopulta äitini ajoi koulun pihaan minua hakemaan. Suutelin Pirua ennen kuin päästin irti, ja hän suuteli takaisin. Sitten päästin irti hänestä, vaikken olisi halunnut, ja nousin autoon. Kun äitini lähti ajamaan kotiin, muistin, etten kysynyt hänen nimeään! Avasin nopeasti ikkunan, työnsin pääni siitä ulos ja huusin: "Nimesi!" Hän ei tainnut kuulla. Huusin uudestaan. Hän kuuli ja vastasi: "Joel!" Hymyilin ja vedin pääni takaisin autoon. "Joel..." ajattelin ääneen. Katsoin äitiä. Äiti oli, kuin ei olisi nähnyt mitään erityistä. Katsoi vain autotiehen silmänaluset mustina kaikesta valvomisesta ja työnteosta. Kotiin päästyäni menin kaikki vaatteet päällä nukkumaan; olin liian uupunut ottaakseeni ne pois ja näin ihanaa unta Joelista.

Seuraavana päivänä yritin etsiä Joelia koulusta - mutta se ei onnistunut, koska en tiennyt, minkä näköinen hän oli! Myös minulla oli ollut naamio, joten Joel ei välttämättä tunnistaisi minuakaan, vaikka näkisi minut. Kaikilla välitunneilla olin käytävillä etsimässä Joelia. Myös seuraavana päivänä. Ja seuraavana päivänä. Sitten tuli perjantai. Istuin yksin lattialla selkä seinää vasten. Mietin, löytäisinkö Joelin tänään. Nyt oli perjantai, ja se tarkoitti viimeistä koulupäivää etsiä Joel. Sunnuntaina hän lähtisi takaisin Ruotsiin.

Istuin suu mutrussa koulun lattialla ja katselin ympärilleni. Tarkkailin ohi kulkevia ihmisiä. Lopulta näin pojan, joka kantoi reppua, jossa oli pirun kuva. Nousin nopeasti ylös lattialta ja lähdin seuraamaan reppua kantavaa poikaa. Tämä poika ei voinut olla Joel, koska Joel oli paljon pidempi ja pojalla oli kaksi reppua. Poika kääntyi sisälle minulle tuntemattomaan luokkaan, ja siellä istui koulun penkillä tummanruskeahiuksinen poika katse lattiassa. "Joel?" sanoin ja poika nosti päänsä. Näin samat tummansiniset silmät, jotka olin nähnyt eilen naamion takana. Joel nousi seisomaan, käveli luokseni ja sulki minut syleilyynsä. Halasin häntä takaisin. Sanoja ei tarvittu.

Sunnuntaina menin Joelin mukana satamaan. Laiva lähtisi pian. Olimme vaihtaneet numeroitamme, osoitteitamme ja sähköpostejamme, ettei meidän varmasti tarvitsisi enää koskaan etsiä toisiamme. Joel tulisi takaisin Suomeen viimeistään hiihtolomalla, ja olimme sopineet, että myös minä menisin Ruotsiin, tutustumaan Joelin kotimaahan. Joel myös kertoi, että hän oli asunut tämän viikon Lindan luona. Ja minultahan unohtui käydä katsomassa sitä Lindalla majailevaa ruotsalaista poikaa.

Minun ja Joelin hyvästit olivat todella surulliset. Itkin, kun Joelin piti nousta laivaan. Joel kuitenkin juoksi vielä takaisin ja suuteli minua ennen lähtöään. En malttaisi odottaa seuraavaa tapaamista. Joel jopa huusi laivasta minulle: "Elsa, rakastan sua!!" Minäkin rakastin Joelia, paljon. Kotona kuuntelin moneen kertaan International Lovea, koska se sopi niin hyvin minulle ja Joelille.

Pari viikkoa myöhemmin sain sähköpostia, että pääsen osallistumaan kansainväliseen taidekilpailuun Ranskassa, joten: minä menin Ranskaan ja voitin sen kilpailun yhdellä maalauksistani, jonka olin maalannut Joelin lähdön jälkeen. Annoin maalaukselle nimeksi International Love. Ja voitollani sain myös mainetta Hämeenlinnalle. Voittoni omistan Joelille.


(Satu, 15v.)