keskiviikko 26. helmikuuta 2014

Mistä on hyvät tapahtumat tehty?

Innostuksesta ja yhteisistä ideoista,
upeista tekijöistä ja aidoista kohtaamisista.

Näin ollen – olet lämpimästi tervetullut ”Elämää Eteläisissä” –laskiaistapahtumaan tiistaina 4.3. klo 11:30 alkaen. Tapahtuman aikana on mahdollista tutustua koulun toimintaan, tarjolla on nukketeatteritunti, läksyjen tekoa pilvessä ja mahdollisuus kokeilla opiskelua älytaulun avulla. Päiväkoti avaa ovensa iltapäivällä ja klo 13 on mahdollista osallistua luokattomasta opiskelusta kertovalle luennolle. Todellista toimintaa on tarjolla salissa, jossa lajit vaihtuvat sirkustelusta säbään ja jättipallosta mölkkyyn. Työväentalo täyttyy yhdistysten, seurakunnan ja koulun toiminnasta. Luvassa on myös vanhempainyhdistyksen järjestämät legendaariset arpajaiset. Kanttiini on avoinna, jos nälkä pääsee yllättämään. Tervetuloa osallistumaan koko kylän yhteiseen laskiaistapahtumaan!


Lisätietoja tapahtumasta löytyy Eteläisten kyläyhdistyksen nettisivuilta www.etelainen.net.


tiistai 18. helmikuuta 2014

Lukuiloa loskan keskelle!

Helmikuun vapaaehtoisten illassa keskusteltiin monikulttuurisesta kirjallisuudesta. Keskustelun lomassa keräsimme listan kaunokirjallisuudesta ja elokuvista, joita vapaaehtoiset suosittelevat myös muille.

Halusimme jakaa listan myös blogin lukijoille. Lukuiloa kaikille!

Kirjoja:
Marjaneh Bakhtiari: Toista maata
Marjaneh Bakhtiari: Mistään kotoisin
Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Marlo Morgan: Viesti oikeiden ihmisten maailmasta
Åsne Seierstad: Kabulin kirjakauppias
Maarit Verronen: Matka Albaniaan
Liza Marklund: Uhatut
Liza Marklund: Turvapaikka
Liza Marklund: Vastalauseita
Pekka Haavisto: Anna mun kaikki kestää
Pekka Haavisto: Hatunnosto
Sabine Kuegler: Viidakkolapsi
Sabine Kuegler: Paluu viidakkoon
Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan
Anja Snellman: Parvekejumalat
Ranya ElRamly: Auringon asema
Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin
Abdul Salam Zaeef: Elämäni Talebanin sisäpiirissä

Sekä kirjana että elokuvana:
Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Khaled Hosseini: Leijapoika
Waris Dirie: Aavikon kukka (elokuva ohj. Sherry Hormann )
Vikas Swarup: Slummien miljonääri (elokuva ohj. Danny Boyle)
Jung Chang: Kiinan viimeinen keisarinna
Betty Mahmoody: Lastani ette saa (elokuva ohj. Brian Gilbert)

Elokuvia:
Roman Polanski: Pianisti
Steven Spielberg: Schindlerin lista
Wolfgang Becker: Goodbye Lenin
Florian Henckel von Donnersmarck: Muiden elämä
Dome Karukoski: Leijonasydän
Karan Johar: Nimeni on Khan
Quentin Tarantino: Django
Baz Luhrmann: Australia
Cyrus Nowrasteh: Naisen kivitys
Hermine Huntgeburth: Valkoinen masai
Abdul Salam Zaeef: Näkymätön Elina
Klaus Härö: Äideistä parhain
Oliver Hirschbiegel: Perikato

Mogadishu Avenue (suomalainen draamakomediasarja)

 

-Vilma

tiistai 4. helmikuuta 2014

TyöPolulla

Vuoden alussa Hämeenlinnan setlementissä pyörähti käyntiin uusi TyöPolku – hanke, jonka on suunniteltu kestävän kolme vuotta. Hankkeessa työskentelee vastaavana ohjaajana Maija Pigg ja ja ohjaajana Susanna Kaarlampi. Maijan työnkuva painottuu hankehallintoon ja Susanna tekee pääasiassa asiakastyötä.

Hankkeen nimi ”TyöPolku” antaa jo vähän viittausta siihen, mistä hankkeessa on kyse. Hankkeen tarkoituksena on kehittää erilaisia työelämään suuntaavia polkuja jokaisen asiakkaan tarpeista lähtien. Hankkeen asiakkaat ohjautuvat pääasiassa TE-toimistosta ja tukea tarjotaan kaikille, jotka höytyvät hankkeen tarjoamasta erityisestä tuesta työllistymisen polulla.  Joidenkin asiakkaiden kanssa ”TyöPolku” voi olla pitkä ja siksi hankkeessa panostetaan erityisesti intensiiviseen ja mahdollisimman kokonaisvaltaiseen asiakastyöhön.

Tammikuu käytettiin hankkeessa perehdytykseen, perehtymiseen ja eri toimintojen sekä aikataulujen suunnitteluun. Loppukuusta oltiin yhteydessä yhteistyökumppaneihin ja asiakastyö saatiin pyöräytettyä käyntiin. Helmikuun aikana aletaan tiedottaa hankkeen toimista laajemmin ja aletaan kartoittaa erilaisia yhteistyömahdollisuuksia. Hankkeen työntekijöillä on suuri into kulkea TyöPolkua yhdessä asiakkaiden ja yhteistyötahojen kanssa!



TyöPolulta terveisin,
Maija ja Susku