tiistai 29. huhtikuuta 2014

Tutkaillaanko?

Hämeenlinnan setlementti ry:n työllistämispalveluiden työntekijät osallistuivat maanantaina 28.4. Työn Paikka – hankkeen järjestämään Työelämätutka – koulutustilaisuuteen.  Tilaisuudessa kuultiin Timo Spangarin (PsT) esitys Työelämätutka – menetelmästä.


Työelämätutka on menetelmä, joka on kehitetty TE-toimistojen ohjauspalveluiden seurantaan ja arviointiin. Menetelmää voidaan soveltaa myös muihin työllistämispalveluihin, joissa halutaan saada asiakkaiden ohjaustyö näkyviin ja samalla asiakkaiden ääni kuuluviin. Usein jatkosijoittuminen tai ohjausprosessin lopputulos on ainoa tieto, mikä tilastoidaan, mutta prosessin aikana tehty työskentely jää näkymättömiin.

Työelämätutkassa on yhdeksän ulottuvuutta, joiden avulla selvitetään asiakkaan näkemystä omasta tilanteestaan suhteessa työllistymiseen.  Asiakas voi itse arvioida asteikolla 1-5, miten kokee senhetkisen tilanteensa. Ulottuvuuksissa käsitellään muun muassa asiakkaan näkemystä omaan osaamiseen ja työkykyyn, tavoitteisiin, aktiivisuuteen, joustavuuteen ja mahdollisuuksiin suhteessa työllistymiseen.


Koulutustilaisuudessa käytiin keskustelua siitä, mitä hyötyjä menetelmästä voidaan saada ja mitä haasteita siihen liittyy. Tilaisuuden lopputuloksena Työn paikka – hanke kutsuu alueen kuntouttavaa työtoimintaa ostopalveluna toteuttavat tahot koolle ja menetelmää lähdetään mahdollisesti kehittämään ja soveltamaan yhteiseen käyttöön.

Tilaisuus herätti paljon ajatuksia ja keskustelu menetelmän hyödynnettävyydestä jatkui vielä virallisen osion jälkeenkin. Vaikka menetelmä ei tuntuisi omaan käyttöön sopivalta työkalulta, Työelämätutka muistuttaa meitä asiakkaan äänen kuulemisen merkityksellisyydestä. 


-Maija

torstai 10. huhtikuuta 2014

Järjestöfoorumi 23.4.2014


Hämeenlinnan järjestöfoorumi pidetään tänä keväänä jo seitsemännen kerran. Tänä vuonna teemana on yhteistyö eri sektorien välillä.

”Yhdessä olemme enemmän”
Hämeenlinnan järjestöfoorumi

Keskiviikkona 23.4.2014 klo 12-16.00
Valopiha ja Auditorio, Ammattiopisto Tavastia, Jaakonkatu 28

Ilmoittautumiset ke 16.4. mennessä: Sara Löyttyjärvi: sara.loyttyjarvi@hmlsetlementti.net ja 050-5645991                  

OHJELMA
Valopihalla:
12.00                  Yhdistykset esittäytyvätOmalle yhdistykselle voi varata esittelypöydän ilmoittautumisen yhteydessä 16.4. mennessä.
                            
Auditoriossa: 
13.00    Tervetuloa!
             
Jouni Haajanen, Kuntayhtymän johtaja, KK Tavastia
                            
13.15    Kaupungin ja yhdistysten välisen yhteistyön toimintamalli
             
Tuulikki Forssén, Vammaispalvelujen tilaajapäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki
                                                         
13.45    Oppilaitoksen näkökulma yhteistyöhön
             
Arto Ruhala, Aikuiskoulutusjohtaja, KK Tavastia

14.30    Kahvitauko

15.00    Paneelikeskustelu: Miten olemme yhdessä enemmän?
             Puheenjohtaja:  Katriina Laaksonen, Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan pj.
             Keskustelijat:
             Päivi Joenmäki, Liikuntapalveluiden tilaajapäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki
             Tuulikki Forssén, Vammaispalvelujen tilaajapäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki
             Irmeli Elo, Hankekoordinaattori, Sosiaali ja terveys, KK Tavastia
             Merja Saarela, Yliopettaja, Tutkimus ja hyvinvointi, HAMK
             Aki Granlund, Toiminnanjohtaja, Hämeenlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry
             Liisa Jormalainen, Toiminnanjohtaja,  Kanta-Hämeen Perhetyö ry
                            
15.40   Yhteenveto ja keskustelua
            
Aake Huurresalo, ViaDia ry, Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen vaikuttamisryhmän pj



Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä:
Hämeenlinnan setlementti ry / Järjestöyhteistyö
Koulutuskuntayhtymä Tavastia
Hämeenlinnan kaupunki
ViaDia ry
Kanta-Hämeen Sairaskotisäätiö
Hämeenlinnan Seudun Nuorisoasunnot ry
Kanta-Hämeen Perhetyö ry
Kanta-Hämeen Mielenterveysomaiset ry
Hämeenlinna-Seura ry
Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kielikylpyä Kaarisillassa

Hämeenlinnan setlementti ry:n toiminnassa monikulttuurisuus on osa arkea. Kohtaamispaikka Kaarisillassa voi kuulla puheensorinaa monilla eri kielillä. Tämän viikon blogitekstiin on kerätty Kaarisillan kävijöiden ajatuksia kielitaidosta. Ja minkälaisia taitoja haastatelluilta löytyikään!

1. Mitä kieliä osaat?
2. Mitä kieltä haluaisit oppia?
3. Miten kirjoitetaan tervehdys äidinkielelläsi kielellä?
4. Muuta kommentoitavaa kielitaidosta.

Mies, Irak
1. Turkmen, suomi, arabia, turkki, kurdi
2. Englanti
3. Tervehdys turkmenin kielellä: marahaba
4. On tärkeä puhu suuria kieliä, kuten englanti, saksa ja ranska

Nainen, Tsad
1. Suomi, arabia, ranska, guran, kanembu, watdai
2. Englanti, arabian kirjakieli
3. Tervehdys kanembun kielellä: kilfelei,
tervehdys watdain kielellä: wasira

Mies, Tunisia
1. Arabia, englanti, ranska, vähän espanjaa, vähän italiaa ja vähän saksaa
2. Suomi
3. Tervehdys tunisian kielellä: asalama
4. Kaikkien pitäisi puhua ainakin kolmea kieltä; arabia, englantia ja ranskaa


-Vilma