sunnuntai 11. lokakuuta 2015

103 - SATANOLLAKOLME

Kumppanuustalon työtoiminta on mukana Hämeenlinnan taidemuseon järjestämässä projektissa, joka toteutetaan Hämeenlinnassa syksyn 2015 aikana. Projektin aikana tarkastellaan taidetta monikulttuurisesta näkökulmasta ja ollaan myös itse taiteen tuottajina. Ohjaajana toimii Taidemuseon projektityöntekijä Pauliina Pesonen.


Kumppanuustalon työtoiminnan ryhmä on antanut omalle taideprojektilleen työnimen 103. Projekti on vasta alkanut, mutta hienoja hetkiä ja onnistumisen tunteita on koettu jo paljon. Taiteen avulla jo aiemmin toisilleen tutut henkilöt ovat löytäneet monia uusia piirteitä ryhmän jäsenistä. Yhteisöllisyys on vahvistunut ja tuonut hienon lisän osallistujien työtoiminta-arkeen. Henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet näkyvät omassa taiteen tekemisessä ja erilaiset kulttuuritaustat sekä niiden vaikutus tulivat selkeästi esille esimerkiksi projektin järjestämässä Taidemuseon vierailussa. Eija-Liisa Ahtilan videoteokset herättivät muistoja ja voimaannuttivat positiivisesti, ”Aivo ei enää kipeä”. Pääsimme myös kulissien taakse seuraamaan tulevan näyttelyn rakentamista amanuenssi Päivi Viherluodon johdolla. Aika hienoa!

Ryhmän toiminnasta kerrotaan vielä myöhemmin lisää. Projektin aikana työstettyä taidetta voi tarkastella loppuvuodesta Kumppanuustalon taidenäyttelyssä.



maanantai 5. lokakuuta 2015

Senioriklovnit jalkautuvat yksinäisten ikääntyneiden koteihin – Sirpa Pietikäinen menetelmän kummiksi

Kuvat: Heedo Lee

Hämeenlinnan Yhdessä mukana -projektin tarkoituksena on tavoittaa yksinäisiä ikäihmisiä järjestämällä kaikille avointa, yhteisöllistä toimintaa. Toimintaa kehitetään luovilla menetelmillä. Kaikki eivät pääse osallistumaan kodin ulkopuolella järjestettävää toimintaan. Projektissa testataan tänä syksynä vertaistoiminnan menetelmänä löytävän vanhustyön senioriklovneriaa.

Ikääntyneiden määrä kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy; erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevat jäävät helposti yksin kotiin. Hämeenlinnan seudulla asuu paljon ikääntyneitä, jotka eivät ole mukana missään toiminnassa, kokevat yksinäisyyttä ja ovat vaarassa syrjäytyä. Hämeenlinnan Yhdessä mukana -projektissa ikääntyneiden yksinäisyyttä ehkäistään yhteisöllisen vertaistoiminnan avulla. Syyskuussa projektissa koulutettiin 11 eläkeläistä senioriklovneiksi. Klovnit tekevät tulevan syksyn aikana kotivierailuja yksinäisten ikääntyneiden luo. Vierailulle lähtee kaksi klovnia ja Yhdessä mukana -projektin vapaaehtoinen. Vierailun tarkoituksena on tuottaa asukkaalle iloa ja piristystä arkeen.




Klovnin nenä toimii uudenlaisen vuorovaikutustilanteen mahdollistajana ja polkuna syvällisempään kohtaamiseen.

– Luovat menetelmät ovat hyvä vuorovaikutuksen väline ja ne tuovat ihmisiä lähemmäs toisiaan. Ne myös nostavat esiin erilaisia tunteita ja mahdollistavat niiden jakamisen. Uskon, että klovnit tuovat kotiin ihan eri tavalla iloa ja riemua kuin että sinne menisi vain vapaaehtoinen, kertoo projektikoordinaattori Essi Siljoranta.

Sernioriklovnikokeilut alkavat Hämeenlinnassa lokakuussa 2015. Toiminta alkaa tapahtumapilotilla, jossa klovnit osallistuvat Vanhustenviikon tapahtumiin ja tapaavat ihmisiä julkisissa tiloissa. Kotipilotit käynnistyvät lokakuun puolivälin jälkeen. Pilottitaloihin jaetaan postiluukusta kortti, jossa kerrotaan klovnien tulosta. Klovnit vierailevat vain niissä kodeissa, joiden oviin asukkaat ovat liimanneet kortin mukana tulleen nenätarran. Syksyn kokeilut huipentuvat Kutsu klovni kylään -tempaukseen, jolloin kuka tahansa voi kutsua klovnin vierailemaan läheisensä luo. Joulun alla klovnit tekevät kutsuttuina jouluvierailuja.


 
 
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on nimitetty lokakuussa 2015 senioriklovnikummiksi. Hän on mukana syksyn toiminnassa ja saapuu puhumaan joulukuun 11. päivä järjestettävään Senioriklovni-juhlaan Hämeenlinnan Kumppanuustalolle. Tilaisuudessa kerrotaan syksyn menetelmäkokeilujen tuloksia ja esitellään senioriklovni-toimintaa.

Seuraa Senioriklovnien matkaa:
https://www.facebook.com/senioriklovnit

Lisätietoja:
Yhdessä mukana -projektin projektikoordinaattori Essi Siljoranta, 050 462 1552,
essi.siljoranta@setlementti.fi