keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Unelmien Liikuntapäivä Sauvolassa


Rakas päiväkirja,

Perjantaina 11.5. oli alkamassa Ukkosen ryhmän Iittalan ekskursio. Unelmien Liikuntapäivän jatkot olivat alkamassa klo 13:00 Sauvolan Hyvinvointikeskuksella, joka on Hämeenlinnan kaupungin alainen monen toimijan palvelutalo. Setlementin Miestoiminta oli luvannut osallistua päivän ohjelman tuottamiseen, joten tarvitsimme löysää myös roudaamiseen ja muihin alkuvalmisteluihin ennen h-hetkeä.

Uutuuttaan naarmuttomat Setlementin äänetoistolaitteet soviteltiin hellästi Penan Über Led Avensiksen takakontiin. Aurinko helotti esteettömältä taivaalta.

Miestoiminnan Teppo ja Seppo! :)
Ensin kiersimme lähiökeskukset. Itäiseltä yritimme löytää laastaria snadisti noloihin välineisiimme. Petankissa oli vain puoliksi punaiseksi maalattu kivi snadina. Ei löytynyt sieltäkään. Läntisellä hörppäsimme äitienpäivä-kermakakkukahvit ja poimimme kyytiin Iittalan asukkaan kartturiksi. Sitten suuntasimme vanhalle kolmostielle.

Sauvola sijaitsee lähes keskustassa. Saimme luvan ajaa ämyrit huoltotietä kolmelta suunnalta rakennennuksen ympäröivälle sisäpihalle. Esiintymislava viriteltiin sivuseinustalle. Muuten piha jakautui pohjalla olevaan isoon kivettyyn teressiin, jossa oli keinu ja buffet, ja hiekkakenttään puistonpenkeineen. Petanki ohjattiin hiekalle ja mölkky kivetykselle. Hetki etsittiin uudesta miksauspöydästä kitaran ulostuloa. Pyörätuoleja lipui kasvavaksi helteiseksi yleisöksi.

Alkujuonnot ja ensimmäinen osa kaksi kertaa kahden biisin musiikiosuudesta. Siipimiehet olivat sulaneet triosta - paikalla oli hoitamassa homman mies vihreissä ja kitara.

Seuraavaksi oli hieman jumppaa Kesäkatu-muuveilla.

Petankipaikan valitsimme siten, että on helppo päästä kokeilemaan kuulia asfalttikäytävältä. Mitään varsinaista pistepeliä ei kannattanut viritellä. Tarkoitus oli, että halukkaat pääsivät kokeilemaan tähtäystään, ja valotimme pelin sääntöjä ja ideaa kyselijöille. Uteliaita ja vanhoja mestareitakin löytyi tasaiseen tahtiin paikalle.

Toiset kaksi valittua meidän kuuden hengen tiimistä kolistelivat mölkkyä terassiaidan toisella puolella. Kauempaa viirin alta lähti Iitalan keihään suunnistus. Tapahtuma-aikaa oli puolitoista tuntia.

Lopuksi soi taas pari trubaduurimme kipaletta. Talonväen toiveena Kultainen Nuoruus., jotkut tanssivatkin. Kiitospuheet lopuksi. Sitten kamat jälleen nippuun, ja nokka kohti ydin-Hämeenlinnaa. Autossa oli onnistumisen fiilis ja hyvä mieli tuliaisiksi Ukkoseen!



Jano

Kirjoittaja osallistui Hämeen Setlementin pisteen toimintaan Sauvolassa.

perjantai 25. toukokuuta 2018

Torin täydeltä mahdollisuuksia


Viime lauantaina (19.5.) Hämeenlinnan torilla vietettiin jälleen Mahdollisuuksien toria. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi tapahtumaa, ja keräsi ihmisiä paikalle aamusta alkaen.

Tämän vuoden torin slogan oli "tori tuo meidät yhteen", joka kuvasikin hyvin itse toria, mutta myös sen järjestämistä. Yhdistysten kanssa yhdessä kevään aikana suunniteltiin toripäivää, mietittiin esiintyjiä ja ohjelmaa. Itse tapahtuma kokosi yhteen yleisön lisäksi monipuolista tekemistä, tanssi- ja musiikkiesityksiä sekä tärkeää tietoa mm. yhdistystoiminnasta, globaaleista teemoista, luonnosta ja esteettömyydestä. Yhdistystoiminta on hyvä tapa vaikuttaa niin paikallisiin kuin globaaleihin teemoihin. Tapahtumassa oli mukana 30 yhdistystä ja muuta toimijaa.

Mahdollisuuksien torilla auringon lisäksi hymyilivät ihmiset!
Hämeen Setlementin pisteellä jaettiin tietoa Setlementin toiminnasta ja erityisen kiinnostuneita oltiin yhdistyksen tapahtumakalenterista. Muutamille Setlementti oli uusi tuttavuus, mutta osalle esimerkiksi Kumppanuustalon toiminta oli jo tuttua. Lähiökeskuksilla tehtyjä käsitöitä kävivät monet ihastelemassa, unisiepparit liehuivat kauniisti tuulessa sekä rintakoruja soviteltiin ja mallailtiin puseroihin. Lasten pelit kiinnostivat torin pienimpiä vierailijoita ja varsinkin onkipaikalla oli kuhinaa, kun kilpailtiin kuka saa suurimman saaliin.

Piste sijaitsi juuri sopivalla paikalla, esiintymislavan läheisyydessä, johon ihmiset kerääntyivät kuuntelemaan ja katsomaan ohjelmaa. Aurinkoinen sää suosi koko päivän aikana, joka vahvisti torin iloista tunnelmaa. 

Senioriklovnit ilostuttivat lapsia ja aikuisia. (Kuva: Jani Salomaa)
Setlementin Senioriklovnit kiertelivät torin alueella kohdaten kävijöitä ja tuoden iloa värikkäillä asuillaan ja iloisella mielellään. Tapahtumaan oli tänä vuonna laadittu Mahdollisuuksien toripassi, jossa kävijöiden oli tarkoituksena kerätä suoritusmerkintöjä eri torin tapahtumapisteiltä. Passista löytyi myös tehtävä: "käy tervehtimässä/halaamassa klovnia", joten Senioriklovnit jakelivat päivän aikana myös runsaasti klovnihaleja niin nuorille kuin vanhemmillekin torikävijöille.

Iso kiitos päivästä kuuluu tietysti kaikille mukana olleille. Ilman innokasta tekijäporukkaa ei toria syntyisi, joten kiitos kaikille!! Ensi vuonna taas uudestaan, eikö vain?



Heli Laurikainen, Jenna Luoto & Pirita Liukka

Kirjoittajat työskentelevät Hämeen Setlementissä ja olivat järjestämässä Setlementin pistettä Mahdollisuuksien torille.

torstai 17. toukokuuta 2018

Leikkipäivässä kylvettiin auringossa

Olimme jälleen mukana valtakunnallisessa Leikkipäivässä (12.5.), joka järjestettiin Hämeenlinnassa tänä vuonna Kaurialan kentällä. Leikkipäivä on toiminnallinen puuhapäivä koko perheelle, jossa eri toimijat järjestävät pisteilleen erilaista aktiviteettia. Hämeenlinnan Leikkipäivän koordinoinnista vastasi tänä vuonna Lasten Liikunnan Tuki ry.

Seniorilovnimme Jösse ilostutti lapsia ja
aikuisia leikkipäivässä!
(Kuva: Anne Kisonen)
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena, joten odotettavissa oli, että tapahtumaan saapuisi paljon lapsiperheitä nauttimaan yhteisestä ajasta. Kun tapahtuma alkoi, ihmisvirta olikin tasaista aina puoleen päivään asti, kun lapsiperheet saapuivat nauttimaan leikkipäivän antimista.

Hämeen Setlementin pisteellä oli mahdollista harjoitella ongintaa, värittää isoja värityskuvia, taiteilla isoja saippuakuplia, heitellä palloja leijonan kitaan sekä harjoitella hienomotoriikkaa labyrintti-pelillä. Kaikkein suosituimmiksi aktiviteeteiksi paljastuivat saippuakuplien tekeminen sekä varman saaliin tarjonnut onginta, jossa riitti jonoa ja säpinää läpi päivän.

Kaikkein suosituimmaksi taisi nousta lasten silmissä kuitenkin Senioriklovnimme Jösse, joka kierteli alueella koko päivän jakaen karkkia ja jutellen mukavia. Jösse oli suosittu hahmo kaverikuviin, minkä lisäksi myös aikuiset intoutuivat useaan otteeseen rupattelemaan ihanan klovnimme kanssa.

Muistakaahan ihmiset leikkiä ja katsoa maailmaa välillä lapsen silmin, iästä riippumatta. Saatatte yllättyä!


Miika Peltonen, Jaana Santanen & Helinä Kalaja

Kirjoittajat työskentelevät Hämeen Setlementissä ja olivat järjestämässä Setlementin toiminnallista pistettä Leikkipäivään.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Paavo-kurssi tutustui ajokoulun lakiuudistukseen

Paavo-kurssin tarkoitus on antaa pakolaisille suomalaisessa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Siinä olennaisena osana ovat tulkatut yhteiskuntainfot, joilla pyritään vastaamaan kotoutumisen alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden kysymyksiin Suomalaisesta yhteiskunnasta.

Oppilaamme olivat jo tovin pyytäneet vierailijaa autokoulusta. Heidän korviinsa oli kantautunut huhuja ajokortin halpenemisesta heinäkuusta alkaen, enkä löytänyt internetistä riittävästi tietoa keskeneräisestä lakiuudistuksesta. Onneksi Marjo Koskinen Hämeenlinnan Cap-Autokoulusta lupautui tulemaan kertomaan asiasta Paavo-kurssin yhteiskuntainfon oppitunneille.

Kolmelle kielelle tulkattuna saimme kuulla, että 1. heinäkuuta voimaan astuvan uudistuksen myötä ajokoulun pakollisten oppituntien määrä laskee. Ihmiselle joka on suorittanut ajokortin kotimaassaan pienempi tuntimäärä voi hyvinkin olla riittävä ja siten ajokortti edullisempi. Koskinen muistutti kuitenkin, että ajokortti kannattaa suorittaa siinä vaiheessa, kun suomen taidot ovat sellaiset, että ajo-opettajan ohjeita on helppo ottaa vastaan, eikä aikaa kulu valtavasti kielimuurista johtuen.

Uutena tietona monelle tuli myös se, että Irak on 1.2.2018 alkaen mukana sopimusvaltioiden listassa. Tämä helpottaa Irakissa myönnetyn ajokortin vaihtamista suomalaisiin ajokorttiin tietyin edellytyksin. 

Lisätietoa aiheesta voi lukea tästä.


Eevaleena Taala

Kirjoittaja on Paavo-kurssin ohjaaja. 

perjantai 4. toukokuuta 2018

Työharjoittelijan keväisiä tunnelmia


Harjoittelu on pian lopuillaan, näyttöpäivät ovat käsillä ja sitten tämä olisi ohi.

Olen lähihoitajaopiskelija ja suoritan valinnaisen harjoittelua Setlementillä. Harjoittelu on ollut aivan erilainen kuin mikään muu aikaisempi harjoitteluni. On ollut hienoa huomata, kuinka paljon täällä annetaan opiskelijalle vastuuta ja luottoa. Se ei ole joka paikassa itsestäänselvyys.

Olen saanut suunnitella työpäiväni pitkälti itse, mikä on myös todella huikeaa. Ammatissa täytyisi osata itse suunnitella työpäivä ja jos sitä ei koskaan aikaisemmin ole tehnyt, se voi tuottaa vähän haasteita. Vapaus suunnitella työpäivänsä harjoittelussa on sekin melko harvinaista tai itse en ainakaan ole koskaan enne siihen tapaan törmännyt. Se, kuinka omatoimisesti ylipäätään Setlementillä saa tehdä töitä, on mahtavaa!


Harjoittelu on kestänyt kohta viisi viikkoa ja aika on kulunut mielettömän nopeasti, koska olen saanut osallistua todella monipuolisiin sekä erilaisiin ryhmiin ja toimintoihin. Vaikka harjoittelussa tarkoituksena on toimia monikulttuurisessa ja kansainvälisessä ympäristössä, niin olen päässyt tutustumaan todella laajasti Setlementin toimintaan. Olen ollut mukana suomen kielen kerhossa, Chat Clubissa sekä erilaisissa senioritoiminnoissa, muun muassa Äly-ryhmässä sekä Senioriklovnien matkassa.

Klovnien mukaan pääsin Kauniaisten sairaalaan. Reissu oli aivan mieletön ja meininki mahtava. Äly-ryhmässä olen ollut auttamassa senioreita älypuhelimien käytössä ja se on vaatinut välillä pitkää pinnaa. Palkinnoksi siitä olen kuullut loistavia tarinoita ja kerran sain yhdeltä mummolta myös söpön tarran. 

Suomen kielen kerho jännitti minua aluksi, koska en omaa kovin hyvää kielipäätä. Sitäkin jännitin lopulta aivan turhaan, sillä jos ei yhteistä kieltä löytynyt otettiin avuksi google-kääntäjä tai ihan vain piirrettiin. Mikäli piirtäminenkään ei onnistunut, niin onneksi googlesta löytyi aina sopiva kuva tilanteeseen.



Aina perjantaisin pääsin Goodmanin G-nurkkaan Setlementin ylisukupolviseen toimintaan mukaan, jonka tarkoituksena oli saada seniorit ja nuoret pelailemaan yhdessä. Harmikseni jouduin huomaamaan, että senioreita kävi siellä melko vähän. Muuten illat olivat mukavia ja joka kerta oli hauskaa!

Harjoitteluni Setlementillä on ollut kaiken kaikkiaan lopulta tosi opettavainen ja mielenkiintoinen!

Kiitos että olen saanut olla mukana!


- Lauriina

Kirjoittaja on työharjoittelun Hämeen Setlementissä suorittanut lähihoitajaopiskelija Ammattiopisto Tavastiasta.