perjantai 30. marraskuuta 2018

Kansainvälisen miestenpäivän tunnelmia Ukkosesta

Setlementin miestentoiminnan miehet kerääntyivät maanantaina 19.11.2018 viettämään kansainvälistä miestenpäivää Miestentila Ukkoseen. Iltapäivään oli kasattu mukava kattaus ohjelmaa sekä ajanvietettä aiheen ”mies” ympärille.

Päivän ohjelma alkoi ”Vuoden Ukkosen” julkistamisella. Arvonimi ja huolella valittu palkinto meni miestentoiminnassa erityisesti ansioituneelle miehelle. Palkitsemisen jälkeen hörpittiin kupit kahvia sekä maisteltiin Hätilän tilasta tilattuja, uunituoreita korvapuusteja. Kahvin lomassa vastailtiin kiperiin miesaiheisiin visakysymyksiin.

Kahdelta aloitettiin jännittävä tikkakilpailu. Yhdeksällä tikalla yritettiin saada mahdollisimman paljon pisteitä. Sen jälkeen hiljennyttiin kuuntelemaan miehen historiaan ja kehitykseen luotaavaa runoa, jonka eräs mies oli varta vasten miestenpäivän juhlaan kirjoittanut. Tuntia myöhemmin seurattiin hauska sketsiesitys miestentoiminnan arjesta, jossa kolme miestä pelasivat korttia ja tuumailivat korttia läiskiessään elämää ja ilmiöitä humoristiseen sävyyn.

Iltapäivä huipentui viideltä, jolloin trubaduuri Jorma saapui Ukkoseen esittämään miehen elämään liittyviä lauluja. Ilmoille kajahtivat osin kepeät ja myös hiukan vakavatkin laulut mm. Veikko Lavilta, Rauli ”Badding” Somerjoelta ja Juha Tapiolta. Kappaleet aiheuttivat kiintoisaa keskustelua miehen elämästä ja rooleista yhteiskunnassa.

Iltapäivän tunnelma oli kiireetön ja lämminhenkinen. Monien mielestä miestenpäivän pitäisi olla jo tasa-arvon nimissä yhtä virallinen juhlapäivä kuin naistenpäivänkin. Paljon annettiin myös arvoa naisille, joiden ansiosta miesten elämä on monin verroin rikkaampaa.

Miestenpäivää vietettiin tänä vuonna kansainvälisesti ympäri maailmaa 20. kerran. Vuonna 1999 alkaneen merkkipäivän viettoa kuvataan Wikipediassa seuraavasti:

”Miestenpäivän juhlinnan tavoitteena on kiinnittää huomiota miesten ja poikien terveyteen, sukupuolten välisten suhteiden parantamiseen, sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja myönteisten miesroolimallien korostamiseen vastapainoksi tiedotusvälineiden tarjoamille usein kielteisille mieskuville, jotka saattavat lannistaa poikia ja miehiä tuottamasta positiivista panosta läheisiin ja yhteiskuntaan.”

Miestentila Ukkosen kansainvälisen miestenpäivän juhlassa päästiin aiheen ytimeen.

Teppo Klemetti

Kirjoittaja on miestentoiminnan ohjaaja Hämeen Setlementissä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti